Työturvallisuus on tärkeää niin työntekijöiden, työnantajan kuin koko organisaation toimintavarmuuden kannalta. Ratkaisujemme avulla voidaan edistää työturvallisuutta ja näin ehkäistä työtapaturmista aiheutuvia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia.
Vuonna 2023 Suomessa tapahtui yli 92 000 työpaikkatapaturmaa – siis yli 250 tapaturmaa joka päivä (Työtapaturmavakuutuskeskus). EU:ssa on tapahtunut 2020-luvulla vuosittain yli 2 miljoonaa työtapaturmaa, joista tuhannet ovat johtaneet kuolemaan (Eurostat). Inhimilliset kustannukset ovat valtavat – työturvallisuudesta on pidettävä huolta.
Uhkaavissa ja vaarallisissa tilanteissa apua on voitava hälyttää ja saada paikalle mahdollisimman nopeasti. Henkilökohtaisista turvalaitteista ja muista varotoimista huolehtiminen viestii työntekijöille siitä, että heidän turvallisuuteensa suhtaudutaan vakavasti ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan pitää huolta.
Työturvallisuudesta huolehtiminen vahvistaa koko organisaation toimintavarmuutta. Se vähentää inhimillisten kärsimysten lisäksi työtapaturmista aiheutuvia taloudellisia kustannuksia. Esimerkiksi onnettomuuden syiden selvittely, seisokit sekä korvaavan henkilöstön koulutus tai rekrytointi vievät aikaa ja tulevat kalliiksi.